torstai 25. kesäkuuta 2015

Jos mä kuolen nuorena

Ilouutinen kaikille minua kaipaaville: olen yhä hengissä! On kuitenkin ollut hetkiä, jolloin voin kuitenkin myöntää itsekin tätä hieman jo epäilleeni. Lauantaina aloitin työni Valentinon showroomilla, ja nämä pari ensimmäistä päivää ovat olleet kyllä suoraan sanottuna melkoiset.

Ennen ensimmäistä työpäivääni minua jännitti kuin ekaluokalle ensimmäistä päiväänsä menevää 7-vuotiasta. Olin kuullut niin paljon hurjia tarinoita showroomin kaameudesta ja 12-tuntisista työpäivästä, joiden jälkeen ei kykene tekemään mitään muuta kuin kaatumaan sänkyyn jäätelöpurkki sylissään. Eniten minua kuitenkin jännitti työympäristö ja se millaisia työnanatajani tulisivat olemaan, kun muistikuvissani oli vain kylmän vaalea tiukkanutturainen naishenkilö castingistä. Nämä ajatukset päässäni ja aikaisesta herätyksestä (6.45) johtuva stressi taakkanani nukuin kehnosti yöni ensimmäistä työpäivääni ja jännittyneenä lähdin aamulla matkaan Lotton metroasemalta.

Via Turati 18, Valentino S.p.a.

Valentino showroom: kolmas kerros
Minun stressaamiseni usein ovat turhia, ja niin ne todella olivat tälläkin kertaa. Työympäristömme on erittäin miellyttävä ja meistä myös pidetään hyvää huolta. Kaikki ihmiset ovat super mukavia, ja vaikka englannin kieli ei työympäristöni vahvuus olekaan, on meillä yhdessä todella hauskaa. Malliporukassamme on kaksi tyttöä, joiden kanssa pääsen kunnolla juttelemaan, mutta muiden kanssa keskustelu on semmoista englannin ja italian sekaista ymmärtämään pyrkimistä. Elekieli on myös kätevä ja usein myös erittäin hauska tapa kommunikoida!

Valentinon showroomilla jokaisella mallilla on oma nimellä merkitty paikka, jossa on kaksi Valentinon samettista mustaa henkaria ja tuoli. Saimme ensimmäisenä päivänä myös työasumme, joka koostuu nudeista alushousuista ja nännien peitto silikoonitarroista, joita kutsumme meduusoiksi. Tämän asustuksen lisäksi meillä on myös Valentinon puuvillaiset aamutakit, jotka päällä vietämme kaikki päivät aamusta iltaan. Joka aamu showroomille saapuessamme meille myös laitetaan meikit ja tukat ja näytöskenkinämme (kaikeksi onneksi) on matalat sandaalit. 

Hyvinvoinnin kannalta tärkeintä kuitenkin on, että meille on tarjolle ruokaa! Joka päivä saamme herkullisen lounaan, joka tarjoillaan päivittäin vaihtuvasta runsaasta noutopöydästä ja lisäksi voimme aina noutaa keittiöstä pullovettä, kahvia, teetä ja keksejä. Ruoka on oikein todellista luxus-ruokaa, sellaista millaista Valentinon sisäänostajille nyt voisi kuvitellakin tarjottavan. Yksi päivä maistoin jopa ensimmäisen kerran naudanliha carpacciota!

Sunnuntain lounas

... ja tietysti myös jälkkäri!

Se mitä minä nyt nämä pari viikkoa työkseni teen, on vaikeaa suomenkielisillä sanoillaa selittää. "We do showroom" ja "we model" ovat lauseita, joilla sitä voisi kuvailla. Showroomille saapuu sisäänostajia, joiden kanssa Valentinon myyjät palaveeraavat monta päivää putkeen keskustellen siitä, mitä asiakkaat uudesta kevään 2016 mallistosta tilaavat. Mallistoon kuuluu sekä haute couture ja ready to wear -vaatteita, jotka kaikki ovat aivan mielettömän kauniita. Aamuisin me annamme asiakkaille inspiraatioita kulkemalla malliston eri teemojen vaatteet päällämme ympäri saleja. Pikku hiljaa asiakkaat alkavat tietämään mistä pitävät, ja esittävät toiveita vaatteista, jotka haluvat nähdä.

Takatilassa kanssamme on 10 pukijaa, jotka näiden pyyntöjen perusteella noutavat kyseiset vaatteet showroomin salien rekeiltä, tai mallinukkejen päältä, meidän puettavaksemme. Tehtävämme on esitellä vaate sitä parhaiten edustavalla tavalla asiakkaille. On oltava ryhdikäs sekä liikuttava kauniisti ja esiteltävä kaikki vaatteen yksityiskohdat. Mallikurssilla opitut kulmakäännökset osoittautuivat sittenkin hyödyllisiksi vaatteiden selkämyksiä ja kylkiä asikkaille esitellessäni! 

Siinä pyöriessäni asiakkaat keskustelevat päälläni olevasta vaatteesta ja saattavat pyytää saada koskettaa kangasta, tarkastaa sisäsaumaukset tai sitten he saattavat pyytää minua tekemään jotain: kääntymään, liikuttamaan kangasta ja olen minä kerran jopa jo mallintanut shampanjalasista siemailuakin osoittaakseni voivani liikkua vaatteessa. Tilannetta ja asiakkaita tulee osata lukea tarkkaan, sillä on ikävää jäädä tönöttämään pöydän viereen mekko päällä, jos asiakkaan kiinnostus on jo lopahtanut. Toiset asiakkaat kiittävät aina kun toivovat mallin poistuvan, mutta toiset vain kääntävät huomion muualle merkkinä siitä, että palveluaksiani ei enää kaivata.


Iso osa päivistä kuluu omalla paikallani odotellessa

Toistaiseksi kaikki sujuu Valentinon showroomilla erittäinkin hyvin, mutta kauhulla odotan sitä hetkeä, jolloin kasaantuva univaje iskee. Ennalta kuulemani kauhukuvat showroom-työpäivien pituudesta eivät ole olleet valheellisia tai liioteltuja, vaan paikan päällä todella ollaan auringon noususta auringon laskuun. Tällä hetkellä ennästystä pitää sunnuntai 13-tunnin työpäivällä, jonka jälkeen tulin horroksessa kotiin, söin, soitin Toppelle ja purskahdin itkuun hänen äänensä kuullessani.

Ensimmäiset päivät olivat selvästi rankimmat, mutta nyt kun työhön on tottunut, ei se tunnu enää niin rankalta. Tuntuu vaan jollain tavalla varsin absurdilta, että esimerkiksi en ole viiteen päivään kunnolla ollut ulkona tai edes nähnyt aurinkoa. Jossain vaiheessa sekin hetki vielä varmaan iskee, kun seura alkaa ärsyttämään, kauniit vaatteet lakkaavat innostamasta ja jalat pettävät alta.

Työssäni on kuitenkin niin paljon hyviä puolia, ja työpäivien määrä kuitenkin on yhteensä vain sen 18 kappaletta, joten pienellä itsetsemppaamisella aion kyllä selvitä tästä! Asiaa myös helpottaa se, että milenrauhani takaaja, poikaystäväni, on tulossa täksi viikonlopuksi tänne Milanoon. <3

Kärsivät varpaat kolmen työpäivän jälkeen


Heli Kajo: Jos mä kuolen nuorena:


 - "Hautajaisissani pukeutukaa mustaan, mutta vain koska se on tyylikästä."


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Working Girl

Milano on sateinen, mutta oma mieleni on aurinkoinen! Viime postauksessani vihjailin hieman mysteerisesti saaneeni töitä, ja tänään kävin toimistolla kuulemassa, mitä tuleva työni tulee pitämään sisällään. Lauantaina 20. päivä kesäkuuta tulen nimittäin aloittamaan showroomin VALENTINOLLE.

Teille, jotka ette Valentinoa sen paremmin tunne, sanottakoot, että kyseessä on hyvin perinteikäs ja arvostettu italialainen muotitalo, jonka on perustanut nyt jo eläköitynyt muotisuunnittelija Valentino Clemente Ludovico Garavani. Hän teki urallaan Valentinon tunnetuksi upeista haute couture iltapuvuistaan ja "Valentinon punaisen" punaisesta sävystä.

kuva: http://urbanpost.it/valentino-allatelier-romano-il-40-delle-sarte-ha-meno-di-30anni

Tämän hetken halutuimmat it-kengät sävyssä "Valentino rosso"
kuva: http://www.valentinoshoes.us.org/

Työnä showroom on yleisesti mallien keskuudessa vähän halveksuttua, ja usein showroomia tekevätkin vain aloittelevat tytöt. Vaihtoehtoisesti showroomia voivat kuitenkin tehdä myös ne tytöt, jotka ovat rahapulassa, sillä showroom tietää varmaa tienestiä!

Mallit jotka tekevät showroomia toimivat tavallaan elävinä henkareina. Muotitalon esittelyhuoneelle, eli showroomille, saapuvat yrityksen asiakkaita, jotka haluavat nähdä muotitalon uusimpia luomuksia. Tässä vaiheessa kuvioon astuvat mallit, jotka pyydetään pukemaan päälleen eri vaatteita ja kävelemään ympäri tilaa. Asiakkaat nykivät vaatteita mallien päällä ja pyytävät heitä kääntyilemään ja kävelemään huoneessa edestakaisin. Päivät showroomilla ovat pitkiä ja ikinä ei tiedä, että onko asiakkaita tulossa vai ei. Välillä odotellaan monta tuntia valmiusasemissa ja välillä mekkoja vaihdetaan minkä ehdotään.

Töitä Valentinon showroomilla minulla on 20. kesäkuuta - 8. heinäkuuta ja työtunnit ovat 08.00 - 18.30. Pitkiä päiviä tullaan siis painamaan ja ilmeisemmin ainakin alkuun minulla on seitsemän päivän työputki, jolloin minut ajetaan sisään työhön. Kaiken kaikkiaan minulla on sanottu olevan työtä kahden ja puolen viikon verran, joten tuolle merkitylle ajanjaksolle onneksi mahtuu vapaapäiviäkin väliin.

Työstä toimistolla saamani infolappu.
Työn rankkuudesta ja showroomin huonosta maineesta huolimatta olen erittäin innoissani. Saan työkseni pukea päälleni Valentinon kauniita mekkoja ja siitä jopa maksetaan minulle, ja varsin hyvin maksetaankin. Ennen kaikkea olen innoissani, koska nyt tiedän, että kelpaan. Toimistolla minulle kerrottiin, että Valentinon bookkaajan mielestä sen lisäksi, että heidän vaatteensa istuivat minulle täydellisesti, minä olen myös kaunis. Jos Valentinolla nähdään minussa potentiaalia, minusta on ihan mihin vaan! Sanotaan myös, että showroomia tekevillä tytöillä saattaa olla mahdollisuus päästä myös tekemään oman yrityksensä näytöstä muotiviikoille. Tässä elää siis myös pieni toivo Valentinon näytöksestä muotiviikoilla!

Työni alkaa lauantaina, joten nyt minulla on edessäni kolme täysin vapaata päivää. En voi käydä castingeissä, sillä niistä tulevat työt osuisivat samalle ajalle, kuin minulla jo oleva työ. Mitä sitä sitten tekisi? Tänään olin varsinainen ressukka ja lähdin Mayan mukaan kiertämään hänen castingejään, jotta pääsisimme yhdessä käymään lounaalla. Kyllä kannatti! Sateen ajamina suorastaan juoksimme sisään ensimmäiseen pätevän näköiseen italialaiseen ravintolaan, joka osoittautui aivan täydelliseksi valinnaksi. Söimme tunnelmallisessa ravintolassa peri-italialaista ruokaa ja minä valitsin herkullisen tuorepastan pekonilla ja kesäkurpitsalla. Mayalla puolestaan oli milanolainen sahramiparmesaanirisotto.












maanantai 15. kesäkuuta 2015

A Midsummer Night's Dream

Täällä Milanossa viikonpäivät sekoittuvat helposti ja esimerkiksi tällä hetkellä minusta tuntuu, että tänään on torstai. Ei kuitenkaan taida ihan vielä olla? Syy tähän sekoiluuni on se, että sunnuntai oli minulle työpäivä ja varsinaiset viikonloppulepäilyt jäivät siis loppujen lopuksi välistä.

Alexanderin laittaessa minulle viestiä sunnuntaina yhdeksältä alkavista kuvauksista, olin aluksi jopa hieman pettynyt vapaapäiväni menettämisestä. Lepääminen olisi todella tullut tarpeeseen rankan viikkoni jälkeen! Pian kuitenkin tajusin, että kuvaukset olisivat saman tiimin kanssa, jonka kanssa olin jo kerran aikaisemmin kuvannut. Viime kerralla tämän saman tiimin kanssa oli super hauskaa ja tieto uudelleen bookatuksi tulemisesta imarteli mukavasti. Loppujen lopuksi sunnuntaiaamun aikainen herätys ei haitannut ja lähdin matkaan kuvauspäivästä innoissani.

Koko tiimi kuvausten jälkeisissä tunnelmissa. Näkyy varmaan että oli hauskaa?

Aamuni parani entisestään, kun kuvauspaikalla minua odotti aamiainen! Tarjolla oli sitä mitä italialaiset joka aamu syövät aamiaiseksi, nimittäin briocheja. Briochit ovat croissanttien tapaisia lehteviä leivonnaisia, jotka kuitenkin eroavat näistä periranskalaisista herkuista olemalla taikinaltaan makeita. Aamuisin Milanon kadut tuoksuvat huumaavasti näiltä makeilta herkuilta jokaisen kahvilan ja leipomon paistaessa tuoreita briochejaan. Paikalliset eivät täällä syö aamiaista kotonaan, vaan nappaavat kahvilan tiskiltä espresson huiviin ja jatkavat matkaansa tällainen brioche kourassaan. 

Tähän asti olen vakaasti pysynyt päätöksessäni, että hyvästä tuoksustaan huolimatta nämä sokerirasvapommit eivät kuulu minun ruokavaliooni, mutta kuka muka kieltäytyy ilmaisesta ruoasta? Minä en ainakaan ole sellainen ihminen! Croissanteista en oikeastaan ole koskaan pahemmin välittänyt, mutta pakko myöntää että tämä brioche maistui kyllä aika taivaalliselta!

Kyllä, tie sydämeen todella käy vatsan kautta

Aamiaisen nautittuamme oli aika ryhtyä hommiin. Päivän kuvauksen teemana oli Shakespearen Kesäyön unelma -tarina ja tulisimme luomaan siitä kaksi kohtausta. Tiimi aikoo tehdä tarinasta suuremmankin kuvakokoelma, joten he tulevat käyttämään minua vielä uudemmankin kerran! Minun roolini oli olla keijujen kuningatar Titania, ja meikit, vaatteet ja muu rekvisiitta olivat sen mukaiset.

Make up: Elena Gentile
Hair: Cecilia Consolini



Ensimmäisessä kohtauksessa keijujen kuningatar saapuu keijujensa kanssa sadun näyttämölle. Tässä kohtauksessa kanssani oli viisi keijua, joita esittivät viisi 10-vuotiasta tyttöä. Voi miten suloisia pikku keijukaiset olivatkaan! Tytöt olivat innoissaan saadessaan kasvoilleen meikkiä, iholleen glitteriä ja hiuksiinsa kukkia. Valitettavasti pienet tytöt eivät tietenkään puhuneet englantia enkä minäkään osaa italiaa, joten keskinäinen kielemme oli vain hymyillä toisillemme. Yiritin luoda tyttöihin mukavaa kontaktia, jotta he tuntisivat olonsa kotoisaksi ollessaan kuvassa kanssani. Kaksi äitiä olivat myös paikalla kuvauksissa ja minun valmistuttuani tukasta ja meikistä kuvasivat he haltioituineina pikkutyttöjään minun kanssani, Tunnelma oli lämmin, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan.

Backstage polaroids by Debora Pota

Toisessa kuvassetissä kuvattiin kohtausta, jossa keijujen kuningas Oberon yrittää saada Titanian rakastumaan häneen loitsimalla tämän rakastumaan ensimmäiseen henkilöön, jonka näkee herättyään. Tässä kohtauksessa kanssani oli siis miesmalli! Minä makasin keskellä kukkapetiä ja miesmalli vieressäni yritti loitsia minut rakastumaan häneen. 

Tiedän, että poikaystäväni painajaisena on siitä hetkestä asti, kun olen aloittanut mallin työt, ollut juuri tällaiset kuvaukset. Kuvaukset kuitenkin ovat molemmille työtä ja sen myötä puhdasta bisnestä. Miesmalli oli erittäin ammattitaitoinen ja olen sataprosenttisen varma, että hänenkään mielessään ei ollut muita aikomuksia, kuin saada onnistunut kuva. Hänelle kuitenkin olen vain yksi mallityttö muiden joukossa enkä mitenkään sen ihmeellisempi.

Toisessa kohtauksessa päälläni oli tämä toisen kuvaajan, JulietLabdiënin, käsin pitsistä ja helmistä tekemän vaate 

Jälkimmäinen lookki ja ensimmäinen vaate
Make up: Elena Gentile
Hair: Cecilia Consolini
Sen lisäksi, että kuvauksissa otettiin kuvia, kaikesta tehtiin myös videomateriaalia. Lopputuloksena on siis tarina, joka julkaistaan sekä kuvamuodossa, että myös videona. Maltan tuskin odottaa seuraavaa kuvauskertaamme tai sitä, että viimein saan nähdä valmiin lopputuloksen!

Muistoksi ihanasta kuvauspäivästä sain tämän polaroid-kuvan


Ihanien kuvausten lisäksi tänne Milanoon kuuluu järkyttävän hienoja uutisia! Olen ehtinyt jo hieman uikuttamaan siitä, kun töitä ei näy eikä kuulu, mutta tähän asiaan on nyt tulossa muutos. Luvassa on jotain niin jännittävää, etten uskalla siitä vielä puhua ennen kuin saan kaikki yksityiskohdat selville. Tänään puhuin ratikan hälyssä yhden epäselvän puhelun ja huomenna menen toimistolle kuulemaan lisää tästä asiasta. Seuraavassa blogipostauksessa luvassa siis tarkempaa tietoa siitä, mitä tuleman pitää!



lauantai 13. kesäkuuta 2015

Rankka viikko

Usein mallin työn ajatellaan olevan naurettavan helppoa: eihän niiden tarvitse tehdä mitään muuta kun näyttää nätiltä? Eikö vain? Todellisuudessa mallin päivät ovat pitkiä ja toisinaan täysin tauottomia. Castingejä saattaa olla aina aamu yhdeksästä ilta seitsemään asti ja koko tämä aika juostaan erilaisia julkisia kulkuneuvoja hyödyntäen ympäri Milanoa. Sää täällä on hiostavan kuuma, oikein sellainen kangastuskuuma, ja silti jokaiseen castingiin täytyy saapua paikalle virkeänä ja sädehtivänä. Uskokaa tai älkää, mutta päivinä jolloin castingejä on monia, on tämä todella rankkaa!

Jos ihan pienet nokoset vaan?

Tämä viikko on ollut erittäin rankka ja castingejä on ollut joka päivä viisi kappaletta, paitsi perjantaina, jolloin niitä oli jopa kuusi! Yleensä aikaa paikkojen välillä kulkemiseen kuluu puolesta tunnista tuntiin ja castingien kesto voi olla mitä vain kymmenestä minuutista kahteen tuntiin. Aamulla liikkelle lähtiessään ei yleensä ole aavistustakaan, että riittääkö aika esimerkiksi kunnon lounastaukoon. Joka aamu pakkaankin laukkuuni eväät, jotka useimmiten tulevat kovaan tarpeeseen!

Lisäenergiaa jääkahvista
"The American Coffee Experience" -slogan ei todella valehdellut kermavaahdon määrästä päätellen!

Tästä pienestä valitusvirrestä huolimatta en vaihtaisi pois päivääkään enkä hetkeäkään. (Paitsi ehkä sen hetken, kun perjantaina kello 18.30 matkasin päivän viimeiseen castingiini Milanon äärirajoille vain kuullakseni, että on tapahtunut sekaannus. Toimistolla saamani tieto call backista oli virheellinen ja kukaan ei halunnutkaan nähdä minua uudelleen - päinvastoin! Käynnissä oli sama casting, jossa edellisenä päivänä  olin jo käynyt..) Vastoinkäymisistä huolimatta aktiiviset päivät ympäri kaunista kaupunkia kiertäen tuntuvat yhä viiden viikon jälkeenkin mieluisilta. Castingejä kiertäen pääsen tutustumaan Milanoon tavalla, jota yksikään turisti ei koe. Minä näen ne alueet, joita itsekseni kutsun "milanon raisioiksi"ja minä näen sen kokonaisuuden joka muodostuu näiden raisioiden ja varakkaan pilvenpiirtäjä Milanon välille. Jokaiseen castingiin mentäessä elää myös pieni mahdollisuus siitä, että juuri tämä voi olla minun tilaisuuteni!


Jostain syystä niitä "raisioita" ei tule juurikaan kuvattua.
Nämä kuvat ovat Isolasta.



Rankkojen päivien päätteeksi ei oikein jaksa tehdä mitään, mutta jos jalat eivät illalla tunnu hyytelöltä, olemme Mayan kanssa käyneet lenkeillä ympäri lähiseutuamme Lottoa. Metrossa asemamme nimi on "Lotto Fieramilanocity", minkä merkitystä olen ihmetellyt. Ilmeisesti Fiera tarkoittaa messuja ja Lotto on Milanon messukeskus. Täällä on muun muassa yksi valtava kummallisen futuristinen kuplamainen rakennus, joka saattaa olla tämä messukeskus. Messukeskuksesta ei nyt ole kuvaa, mutta tässä muutama muu kuva lähialueeltamme.








 Täällä kierrellessään sitä tulee mietittyä, että miltä maalta tämä tuntuu? Elo kuitenkin on niin samanlaista, vaikka eri maassa onkin, että tuntemus ulkomailla olemisesta ei ole kovin voimakas. Täällä Milanossa on nähtävissä hyvin vähän sitä perinteistä Italiaa; onhan täällä italialaistyylisiä kirkkoja ja katujen kulmat täyttyvät pienistä italialaisista kahviloista ja gelato-beereista - skoottereita unohtamatta. Muuten tunnelma täällä on kuitenkin hyvin yleiseurooppalainen. Täällä on perinteisen keskieurooppalaisia vanhoja kivikerrostaloja, englantilaistyylisiä puutarhoja, amerikkalaishenkistä luksus arkkitehtuuria ja dubai-tason pilvenpiirtäjiä, jotka ovat niin korkeita, että ne on tuettu pylväin.

Saappaan varressa on rahaa ja se tekee Pohjois-Italiasta hyvin erilaisen perinteiseen italiakuvaan verrattuna. Missä on kävelykadut, missä viiniköynnösten peittämät tiilitalot ja missä on se vanha mies terassilla piippu käsissään viettämässä loputonta siestaansa?

Pohjois-Italia todella on erilainen ja meidän asuinalueellamme Lottossa sen näkee erittäin hyvin. Täällä kuitenkin on erittäin turvallinen ja hyvä elää, sekä Milanossa ylipäätään, että meidän Lotto Fieramilanocityssämme.

Huomenna vuorossa onkin taas kuvauspäivä! Ciao ciaooo!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Mannapuuroa ja mansikkaa

... tai pikemminkin kaurapuuroa ja mustikkaa, mutta eikös tämä kyseinen määritelmä Neon 2:n Kemiaa-biisissä tarkoita sitä täydellisen ihanaa olotilaa? Siltä minusta täällä Milanossa nyt ainakin tuntuu. Kaikki sujuu mutkattoman mukavasti ja ruokavalioonikin olen vihdoin saanut lisättyä aamupuuron!

Viime kauppareissuani varten olin varautunut "operaatio kaurahiutaleen" -voimin. Olin selvittänyt, että kaura on italiaksi avena ja sitten olin suorittanut google-kuvahaun tällä hakusanalla. Puhelimeni näytössä näkyi siis kaurahiutaleen kuvia ja hakusanana luki avena. Lisäksi olin selvittänyt, että puuro on italiaksi pappa, eli kaurapuuro kaiketi avena pappa. Tällä arsenaalilla etsin käsiini myyjän ja näytin puhelimeni ruutua hokien "avena pappa, avena pappa". Vähän typerältähän tämä operaatio tuntui ja myyjääkin taisi hieman huvittaa, mutta kyllä hän taisi ymmärtää, mitä hain, koska hän ohjasi minut jauhohyllylle. Faktat faktoina, italiassa vaan ei syödä puuroa, sillä tarjolla oli se sama kallis kaurarouhepaketti, jonka olin viimeksi ostanut, sekä yksi toinen pakkaus. Tämä oli huomattavasti kalliimpi, melkein kolme euroa, mutta kooltaan se oli tuplaten suurempi. Otin riskin ja ostin sen - kannatti! Vähän nämä ovat kummallisia hiutaleita, koska ne ovat vakuumipakattuja ja kaikenlisäksi vaativat todella paljon vettä ja pitkän keitinajan, mutta lopputulos on herrrkullinen!


Oma maa mansikka, muu maa mustikka
..tai täällä Italiassa mustikat on mirtilli

Uuden huonekaverin kanssa tosiaan kävi paremmin kuin hyvin, ja tuntuu ihanalta, kun arkisia asioita voi taas hoitaa suomeksi. Ei sillä, ettei englanniksikin luonnistuisi, mutta jotenkin fiilis on niin paljon kotoisampi, kun täällä "omassa kodissaan" voi puhua omalla äidinkielellään. Kaiken lisäksi minulle ja Mayalle on annettu todella paljon samoja castingejä, joten olemme voineet kiertää niitä yhdessä eikä ole tarvinnut enää yksin ravata Milanoa päädystä päätyyn. Kaikenlisäksi puhelimen akku riittää paljon paremmin, kun voimme vuoron perään käyttää google mapsia. Seuraa ja päivän loppuun asti riittävä puhelimen akku, mitä muuta sitä voi enää toivoa?

Eilen illalla keräsimme kasaan myös kunnon "finnish mafian" ja suuntasimme porukalla Naviglin rantaan sushille. Ravintola oli all you can eat -konseptilla toimiva ravintola, jossa jokainen ruokailija maksoi hinnan 15,80€ ja sen jälkeen pöytään saatiin tilata listalta, mielin määrin mitä mieli teki. Viisi pitkää blondia mallityttöä ja viisi pohjatonta mahaa - taisi sushiravintola luulla pääsevänsä halvalla?


Herkkua on siinä monenlaista..


"Mannapuuroa ja mansikkaa" -euforiaani varjostaa tällä hetkellä vain se, että tuntuu ettei mallinurani täällä nyt etene. Olen puhunut tyttöjen kanssa, ja tuntuu, että kaikilla on hirveästi erilaisia työkeikkoja. Miksei minulla ole? Edellisen bookkaamisesta on aikaa ja kuukausi ja tuntuu, että positiiviset uutiset piristäisivät tähän väliin mukavasti.

Alexander ei myöskään  kerro minulle, jos olen saanut työoptioita, eli jos tavallaan olen tullut valituksi jotain työtä varten varalle. Jotkut tytöt inhoavat optioista kuulemista, sillä ne usein herättävät vain turhia toiveita, mutta minusta olisi kiva kuulla, että joku olisi ollut edes kiinnostunut minusta. Tiedän, että optioita on ja Alexander vain ei kerro niistä minulle, sillä olen joskus nähnyt hänen tietokoneen ruudultaan minun viikko-ohjelmassani option työtä varten. Tänään myös toimistolla eri henkilö kuin Alexander tulosti päiväohjelmani, eikä hän ollut huomannut poistaa tänään päiväohjelmassani ollutta optiota. Pienen pieni valon häivähdys, minusta on pidetty!

Huomenna ohjelmassani on vain kaksi castingiä, mikä sinäänsä on helpotus, sillä lähipäivinä joka päivä on juostu viidessä eri castingissä. Toinen huomisen castingeistäni on myös "on request", joten juuri minut on erikseen kutsuttu saapumaan paikalle tähän castingiin. Sen työn minä nappaan! Wish me luck!

Menestykseen ei ole hissiä. Sinun täytyy mennä portaita!
Asuntomme seinät ovat täynnä näitä mukafilosofisia mietelauseita, joita mallit ovat jättäneet muistoiksi itsestään.
Tämä kai sopii nyt tilanteeseen?


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vain elämää, ei sen enempää

Osa varmaan muistattekin, että minun on käytävä aamuisin toimistolla kääntymässä yhdenksän ja puoli kymmenen välillä. Pidempään mallin töitä tehneiden tyttöjen ei näin kuitenkaan tarvitse toimia, ja usein olenkin aamulla herännyt asunnollamme ensimmäisenä ja kiirehtinyt toimistolle vain tullakseni lähetetyksi takaisin kotiin. Kerran päätin sitten tietoisesti saapua vasta 9.45 ja katsoa mitä tapahtuu - ei tapahtunut mitään. Tämän kerran jälkeen olen sitten pikkuhiljaa venyttänyt tätä aamuvisiittini ajankohtaa, ja nykyään käyn toimistolla samalla matkalla, kun suuntaan päivän ensimmäiseen castingiini. Minulle on siis myönnetty hieman vapauksia! Yhä kuitenkin käyn kiltisti toimistolla joka päivä, mitä ammattitytöt eivät tee.

Toimistolla vierailu kuitenkin loppujen lopuksi on varsin mukavaa. Tänä aamuna toimistolle mennessäni Alexander naureskeli, kun olin innoissani toimiston uudesta suomalaislisäyksestä: "you have a new friend now"! Toiselta puolen pöytää toimiston pääbookkeri Walter (huramaava harmaantunut herrasmies) kysyy kuulumiseni italiaksi ja toteaa, että "you look tanned." Kovaa vauhtia ryhdyn selittelemään, että yritän kyllä olla ruskettumatta ja joka aamu laitan aurinkorasvaa sekä muutenkin pidän hyvää huolta ihostani. Walter kuitenkin tarkentaa kommenttiaan ja toteaa, että näytän erittäin hyvältä ja terveemmältä, kun minulla on vähän väriä pinnassa - well, I know!

Mukavaa, että toimistollakin oltiin tätä mieltä, sillä olen ajatellut, että minulla on harvinaislaatuisen vaaleuteni takia ehdoton ruskettumiskielto. Täällä Italian paahtavan auringon alla kuitenkin jopa minun on vaikea välttää pientä värin tarttumista! Hyvä siis, ettei pienestä värin vaihdoksesta tullut huutia vaan kehuja.

Todistusaineisto:
On se vähän ruskettunut, tai ainakin päivettynyt ja pisamainen!
Minulla oli tänään kolme castingiä, mutta aivan ensimmäiseksi minun oli mentävä päivittämään puhelinliittymäni. Olen ollut täällä nyt kuukauden, ja onneksi tuli tyttöjen kanssa eilen puheeksi, että nämä liittymät eivät automaattisesti jatkukaan, joten osasin suunnata asioimaan Windin liikkeeseen. Olinhan minä puhelimeeni saanut liittymältäni viestejä, jotka varmaan yrittivät tästä muistutella, mutta viestit ovat kaikki italiaksi, joten tällä "juuri ja juuri kuulumisten vaihto italialla" en niistä ole paljon irti saanut.

Jonottelin siedettävän ajan ja asioin hyvin englantia puhuvan asiakaspalvelijan kanssa, joka hoisi asian nopeasti. Maksoin 12 euroa, käynnistin puhelimeni uudelleen ja taas skulaa!

Ensimmäiseen castingiini oli ilmeisesti kutsuttu paikalle kaikki Milanon mallit, sillä jono kiemurteli pitkälle kadulla ja jono jatkui myös rakennuksen sisällä. Minulla kuitenkin kävi harvinaisen hyvä jonotustuuri, sillä edessäni olevat tytöt osoittautuivat turkulaisiksi! Mistä näitä suomalaisia nyt yhtäkkiä putkahtelee?? Aika kului mukavasti rupatellessa ja oman "ciao, kirjan esittely, grazie" -vuoroni jälkeen oli aika suunnata seuraavaan castingiin.

Toista castingiäni varten olin juuri saanut tekstiviestillä uuden osoitteen, mutta uusi osoite ei löytynytkään google mapsini avulla. Yritin soittaa Alexanderille, mutta hän ei vastannut, joten laitoin hänelle whats app-viestin, hain vähän välipalaa aikani kuluksi ja siirryin läheiseen puistoon odottelemaan vastausta. Miesten muotiviikkojen takia toimistolla on varsin kiireistä, joten vastausta sain odotella hetken, mutta onneksi ei ollut kiire.


Ööö NAM! Ja vieläpä alle 2€
Parco Marinai d'Italia

Viimeinen castingini oli jälleen Alexander McQueenille, mutta tämä oli kuitenkin eri työtä varten ja jopa eri paikassa toisella puolen Milanoa Garibaldin alueella. Täällä valitettavasti ei oltu yhtä kiinnostuneita minusta, kuin toisessa McQueenin toimistossa, mutta ohjaistus castingiä varten oli varsin mielenkiintoinen: "With hair tied back neatly in a low pony tail and with natural or no make up". Näin tarkkaa ohjaistusta ei ole koskaan aiemmin ollutkaan!

Sitä saa mitä tilaa!

Garibaldissa on myös näyttäviä pilvenpiirtejiä, jotka näyttävät hassuilta
muualla Milanossa vanhojen kivikerrostalojen väleistä pilkistäessään.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava päivä, vaikka tänään tuntuikin, ettei missään castingeissä oltu minusta erityisen kiinnostuneita. Huomenna paremmalla onnella uuteen casting-päivään ja luvassa onkin viisi castingiä valloitettavana!

Sainpa minä tänään vähän uusia kuviakin kansiooni! Nämä kuvat otettiin jäkimmäisellä kerralla, jolloin vierailin mallina taideakatemialla. Ensin kansiooni oli matkalla useampikin kuva tästä setistä, mutta loppujen lopuksi Alexanderin taiteellinen silmä sai vain tämän ensimmäisen lähikuvan sopimaan muiden kuvieni joukkoon.


©Pietro Pappalardo
Stylist: Giovanna Mazzola
Muah: Alice Fadda
©Pietro Pappalardo
Stylist: Giovanna Mazzola
Muah: Alice Fadda


©Pietro Pappalardo
Stylist: Giovanna Mazzola
Muah: Alice Fadda

©Pietro Pappalardo
Stylist: Giovanna Mazzola
Muah: Alice Fadda

©Pietro Pappalardo
Stylist: Giovanna Mazzola
Muah: Alice Fadda


©Pietro Pappalardo
Stylist: Giovanna Mazzola
Muah: Alice Fadda

Onnellisten tähtien alla

Viikonloppu Milanossa on taas pyörähtänyt loppuunsa ja samalla tämä sunnuntai on täällä neljänteni. Olen siis ollut täällä jo kokonaisen kuukauden! Aika on kulunut uskomattoman nopeasti ja toisaalta taas tuntuu, että niin paljon on ehtinyt tapahtumaan. Ensimmäisestä viikostani täällä tuntuu olevan ikuisuus.

Lauantaina päivällä tapasimme Jennan kanssa kaupungilla ja esittelin hänelle minun lempiasioitani Milanossa. Kadut selvästikin alkavat tuntua jo kotoisilta, kun näyttävän roomalaispylväsrivistön Colonne di san Lorenzonkin olin vain sivuuttaa sitä sen kummemmin mainitsesmatta. Nähtävyyksien sijaan kaupungin sisältö on saanut merkityksen ja samalla aukealla pysväsrivistön kanssa sijaitsevan mukavan aperitivo-paikan muistin kyllä esitellä.

Olimme sopineet Isabelin ja Malin kanssa menevämme lauantaina ulos, sillä he tuntuivat olevan erittäin juhlatuulella! He olisivat jo perjantaina tahtoneet extempore-ideana lähteä juhlimaan, mutta minä vaadin suunnitelmallisuutta, joten lauantai oli sovittu juhlapäivä. Laittauduimme rauhassa musiikkia kuunnellen ja samalla alennuksessa ollutta naurettavan halpaa chardonnayta siemaillen.

Paahtavan kuumaan yöhön on yllättävän vaikea pukeutua, mutta tässä lopputulos.
Jälleenkerran lainassa on Isabelin paita. On se vaan kätevää asua saman kokoisten tyttöjen kanssa!

Tapasimme kolme miesmallia drinkkibaarissa ja yhdessä pohdimme illan jatkoa. Isabel on jopa hullulla tavalla rohkea ja menevä ihminen ja tämän luonteenpiirteensä ansiosta hän tuntee paljon ihmisiä. Yksi hänen italialainen ysätävänsä, jonka kanssa olemme aikaisemminkin menneet, kutsui meidät Just Cavalli -klubille hänen nimellään. Kyseinen italialainen ystävä on myös hyvin varakas ja niinpä kuski lähetettiin hakemaan meidät. Varmistimme, että meitä on sitten kuusi henkilöä, ja mahdummeko varmasti kaikki ja näin luvattiin.

Pihaan kuitenkin kurvasi pieni sininen avoauto (anteeksi vaan merkistä ei tietoakaan), jonka kyydissä oli jo kuskin lisäksi yksi mies. Tylysti miesmallit jätettiin kulkemaan paikanpäälle muita keinojaan ja meidät kutsuttiin kyytiin.

Olin unohtanut puhelimeni kotiin, joten itse klubista ei valitettavasti ole kuvamateriaalia. Samasta syystä jouduin myös pitämään erityishuolen siitä etten missään tilanteessa hävittäisi tyttöjä näköpiiristäni! Täällä Milanossa klubeilla on myös niin paljon ihmisiä, että jokatapauksessa on kyllä koko ajan kuljettava ketjuna käsikädessä ettei joku ajautuisi porukasta erilleen.

Muutama Isabelin puhelimella napattu kuva Todos @ Cuba drinkkibaarista:


Skandaali!

Just Cavalli -klubi oli aivan täysin ulkona ja ainoastaan tanssilattian päällä oli pieni katos tunnelman tiivistämiseksi. Etäämmällä sijaitsi myös wc-rakennus, mutta muuten klubi oli vain siistiä kivistä terassialuetta, jonka keskeltä kohosi valtava tv-tornin näköinen rakenne, joka kuitenkaan kaiketi ei toimittanut minkäänlaista varsinaista virkaa.

Huonolla säällä ei varmastikaan siis mikään paras kohde, mutta kuumaan Milanon kesäyöhön klubi toimi täydellisesti. Meidät ohjattiin vip-pöytään, joka sijaitsi mukavasti tanssilattian vieressä, mutta muutaman askeleen korkeammalla kaitein rajatulla alueella, jolloin kaikki tanssilattian fiilis oli saatavilla, mutta lisäksi myös tilaa.

Pöydässämme oli jatkuvasti tarjolla juotavaa ja syötävää. Pöytään kannettiin valtavia pulloja Just Cavalli -vodkaa, erilaisia mixereitä ja tuoreita jääpaloja. Pöydän keskellä oli kuitenkin minun paratiisini: valtava kulho, jossa jäähileeseen oli työnnetty pystyyn herkullisia hedelmävartaita, joissa oli viinirypäleitä, ananasta ja mangoa. En tiedä oliko klubilla eilen illalla jokin erikoistapahtuma, vai onko siellä tällaista normaali-iltoinakin, mutta  yhdessä vaiheessa iltaa pöytään kannettiin myös säihkekeppien kanssa pullo Dom Perignonia!

Kaiken kaikkiaan mukava ilta ja tällaisessa klubissa sitä on kyllä tyytyväinen, ettei se mene kiinni heti puoli neljältä, vaan tanssia voi kirjaimellisesti auringon nousuun! Isabel lähti vielä jatkoille, mutta Mal ja minä kaipasimme kotiin nukkumaan. Jatkot eivät koskaan ole olleet minua varten, mutta näillä seikkailuillaan Isabel niitä kontaktejaan tekee.

-----------------------------------------

Suomen kotitoimistoni johtaja Sari on jo ehtinyt arvelemaan, että oloni täällä sujuu niin mutkitta, koska mallin työ on minulle "meant to be".  Uskon itsekin voimakkaasti kohtaloon ja "everything happens for a reason" -lausahdus on minut tunteville varmasti tuttu kommentti minun suustani. Kaikella on merkityksensä ja maailmankaikkeus nyt selvästi yrittää tehdä minun oloni täällä mahdollisimman mukavaksi, sillä uusi huonekaverini täällä Milanossa tulee olemaan kaikista vaihtoehdoista paras mahdollinen, eli suomalainen!

Faith. Show me what you got!

Viime viikolla satuin kuulemaan, että Fashionilla tulisi aloittamaan minun lisäkseni toinenkin suomalainen tyttö. Olin innoissani, sillä tulisin varmasti tapaamaan tämän uuden suomalaisvahvistuksen jossain vaiheessa. Ehkä törmäisimme toimistolla joku päivä tai sitten tapaisimme sellaisessa castingissä, johon on kutsuttu ainoastaan Fashionin tyttöjä. Kuinka ollakaan, tapasimme pikaisemmin, kuin mitä odotinkaan, sillä tämä suomalainen tyttö muutti eilen illalla kanssani samaan asuntoon!

Huonekaverini Isabellin lähdettyä olen joka päivä peläten odottanut, että kotiin palatessani viereeseen sänkyyni on muuttanut uusi tyttö. Uusi huonekaveri olisi mukava saada, mutta toisaalta näistä mallitytöistä ei koskaan tiedä, että minkälainen tapaus sieltä saapuu. Kohtalo näytti kyntensä ja ilmeisesti ne ovat kauniit ja hyvin hoidetut! Uusi tyttö, Maya, on minua vain vuoden nuorempi, joten olemme saman kansalaisuuden lisäksi myös lähes saman ikäisiä! Täydellistä.

Jottei kuitenkaan menisi ihan puuduttavan onnelliseksi lässytykseksi tämä minun blogini, niin paljastetaan nyt, että eilen oli taas pienoinen koti-ikäväpäivä. Jälleen kerran oli sunnuntai ja minun päiväni ei sisältänyt mitään vartalokuorintaa suureellisempaa ohjelmaa. Ikävähän siinä ehti sitten tulemaan varsinkin kun eilen oli minun ja poikaystäväni ensitapaamisen vuosipäivä. Varsinaista vuosipäiväämme vietämme 7. elokuuta, mutta koska ensikohtaamisemme päivämääräkin on muistissa, on meidän ollut tapana puuhata jotain pienesti romanttista myös 7. kesäkuuta. Varsinaisena vuosipäivänämme olen kuitenkin onneksi jo kotona, joten silloin saan taatusti nauttia yltäkylläisen annoksen romantiikkaa. <3 (terveisin minä pikku ällöromatikko)

Kuva taannoisesta hääpukukuvauksesta, johon Topias minun mielikseni suostui. Mikä ihana mies <3
Kuva - JS Disain
Morsiamen puku - Pukuni

Sulhasen puku ja kengät - Pukuvuokraamo Sanelma
Morsiamen kengät - Fiancée
Kampaus, meikki ja korut - Ninka
Kimppu ja viehe - Kukka Fiori

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Festeggiamenti

Täällä Milanossa on nyt ollut paljon aihetta juhlaan! Tiistaina vietettiin Italian tasavallan juhlapäivää, keskiviikkona ihana Sanna oli täällä päivävisiitillä ja eilen torstaina vielä Milanon pikkusiskoni Jenna saapui kaupunkiin. Paljon on ollut aihetta iloon ja paljon ihania muistoja on luotu.

Etukäteen googlailin tietoja koskien Italian Festa della Repubblica -juhlaa, ja odotukseni olivat korkealla! Olin lukenut Italiassa järjestettävän juhlan kunniaksi muun muassa jalkapallopelejä, paraateja ja ilotuksia, ja odotin illan päätteeksi näkeväni huikean ilotulitusshown Duomon yllä. Todellisuus loppujenlopuksi ei kuitenkaan juuri poikennut tavasta viettää Suomen itsenäisyyspäivää. Kyseessä oli vain kansallinen vapaapäivä, jolloin kaupat olivat kiinni ja ihmiset viettivät aikaa kotona perheidensä parissa - no mutta, mikäs siinä. (Paikallisten ruokaostokset näyttävät niin herkullisilta, ettei varmasti ollut kehnot tarjoilut!)

Mallit saavat kutsuja kaikenlaisiin tapahtumiin, ja koska meidän perheemme eivät ole täällä, päätimme me vapaapäivän kunniaksi tarttua yhteen kutsuista, ja lähteä Isabellin kanssa allasbileisiin! Bileet järjestettiin aivan Duomon lähellä sijaitsevan korkean kerrostalon katolla, ja näkymät ylhäältä olivat huikaisevat!

Päivän sää oli allasbileitä ajatellen aivan täydellinen ja kirkkaalta taivaalta porottava kuuma aurinko sekä +30 astetta oli houkutellut muitakin ihmisiä altaan äärelle. Malleille bileet olivat ilmaiset, mutta ilmeisesti muut osallistujat kustansivat huvista 20 euroa. Vähän se tuntuu väärältä, mutta puitteet bileille olivat täydelliset, musiikki erittäin tanssittavaa ja drinkit erittäin herkullisia (+ilmaisia). Isabell pulahti myös altaaseen vilvoittelemaan, mikä kieltämättä näytti erittäin houkuttavalta. Itse en kuitenkaan uskaltanut huuhdella aurinkorasvojani pois!





Taustalla vasemalla näkyvät Garibaldin bisneskeskittymän pilvenpiirtäjät ja kaukaisuudessa oikealla siintävät jopa Alpit.
Keskellä puolestaan on jokin super tunnettu kirkko Milanossa, jota en kuitenkaan turistikierrosta käymättömänä tunnista.

Tanssimme illan viilenemiseen asti, ja auringon laskettua suuntasimme kotiin nukkumaan. Seuraava päivä kuitenkin oli tavallinen casting-päivä ja Sanna tulisi käymään!

Ystäväni Sanna on todellinen maailmanmatkaaja, sillä hän on ammatiltaan lentoemäntä. Viime viikolla hän ilmoitti ksäkuun kolmannen päivän lentonsa määränpään olevan Milano, ja kysyi olisinko kaupungissa - no täällähän minä! Tunnen Sanna Modelpointin kautta ja olemme tavanneet ensimmäisen jonkin näytöksen yhteydessä. Yhteisiä näytöksiä on ollut niin useita, että ensitapaamista ei enää edes muista! Muistan kuitenkin erään automatkan, jolloin ajoimme Sannan kanssa kahdestaan Lahteen, ja vaikka emme vielä edes kunnolla tunteneet toisiamme, höpisimme iloisesti koko automatkan. Minä ajoin ja Sanna kertoi seikkailuistaan miss maailma -kisoissa. Voi miten haltioitunut olinkaan!

Tämän multitalentti malli/lentoemännän saapumisesta kuuleminen ilahdutti minua suunnattomasti. Olin juuri alkanut kokea kotikaipuun tunteita, ja mahdollisuus papattaa monta tuntia suomeksi tuli enemmän kuin tarpeeseen! Tuntui myös aika hienolta esitellä ennen Milanossa käymättömälle tätä "kotikaupunkiani" aivan kuin olisin paikallinen. Huomasin myös, miten uusin silmin kaupungin voikaan nähdä, kun toinen innoissaan näkee kaiken ensimmäistä kertaa. Sain siis viettää ihanan aurinkoisen päivän Milanossa ihanassa seurassa turistiopasta leikkien.

Kunnon turistipäivän kunniaksi kunnon turistin kuvadiashow:


Tervetuloa mun Milanoon!

Sanna ja Duomo

Me ja Duomo

Sanna ja riittämättömän pieni italialainen kahvi

Colone di San Lorenzo

Colone di San Lorenzo ja me

Aperitivo-aika!


Naviglin ranta selfie

Naviglio Pavese

Naviglio Grande

Hassutteluhetki!

Auringonlasku kanaalien sululla

Auringonlaskuun saa parhaat selfiet


... setä oli asiasta samaa mieltä
 


Ilta päättyi illalliseen Naviglin rannan ravintolassa nimeltään Osteria dei Formaggi.
Sanna söi italialaisen lasagnen ja minä parsa täytetyt nogghit juustokastikkeessa. Yritin ottaa ruoastani kuvaa, mutta puhelimen akku loppui juuri sillä hetkellä. Ehkä parempikin niin, sillä kyseessä kuitenkin oli valkoisia palluroita valkoisessa kastikkeessa ...mutta herkullista se oli!


Ihanaa kun pääsit visiitille Sanna <3 Täydellinen päivämme antoi minulle valtavasti energiaa tulevaan ja kasan ihania muistoja. Nämä kaksi maailmanmatkaajaa tapaavat vielä, mutta kukaan ei vielä tiedä, että missä päin maailmaa!

Eilen puolestani sain suomenkielen aseman vakiinnutettua tänne Milanoonkin, kun Jenna saapui aloittamaan oman kansainvälisen mallin uransa. Milanon pikkusiskoni Jenna oli viettänyt eilen ensimmäisen kokonaisen päivänsä täällä ja illalla ehdimme näkemään nopeasti ja vaihtamaan kokemuksia ensimmäisistä päivistämme.

Haimme gelatot "Milanon parhaasta gelato-baarista" Gioggolat Italianosta, ja nautimme ne Duomon portailla istuen. Jaoimme yhdessä pienen melko täydellisen hetken lämpimän päivän hiljalleen vaihtuessa lämpimään iltaan. Aurinko lämmitti yhä ja Duomon auringossa lämmennyt kiviporras poltteli takapuolta. Gelato suli nopeasti lämpimässä ilmassa ja tahmea herkku valui kupin reunojen yli vauhdilla. Jennan kertomusta hänen ensimmäisten päiviensä tapahtumista kuunnellessa tajusin todella, kuinka kauan olen täällä jo ollut - tänä sunnuntaina tulee täyteen jo kokonainen kuukausi. Milano on kaupunkina minulle kutsuva, turvallinen ja jopa kotoisa. Minä viihdyn täällä ja elämä on tällä hetkellä aika mukavaa.

Kupissa valkosuklaata ja pistaasia