Ohi on!

Tällä hetkellä tämä "ohi on" -fraasi voisi viitata varsin moneenkin asiaan täällä Milanon maalla, kuten äitini viikonloppuvierailuun tai Lotto-kodin asunnossani asumiseen. Näistä asioista kirjoittelen kuitenkin lisää hieman myöhemmin, ja nyt keskityn vielä Valentinon showroom rupeamaan, joka vihdoin on OHI!

Viimeinen työpäiväni oli keskiviikkon ja nyt olen ehtinyt viikonlopun palautumaan oman äitini seurassa. Kokonaisuudessaan voisin todeta, että työ Valentinon showroomilla itsessään oli varsin miellyttävää, mutta pitkät työpäivät tekivät kokemuksesta raskaan sekä henkisesti että fyysisesti.

Viimeisen työpäiväni aamu alkoi totutuilla rutiineilla: americano maidolla parveketerassilla nautittuna

Tiedätkö sen tunteen, kun väsyttää eikä jaksaisi mennä shoppailemaan, koska se vaatteiden vaihto on vaan niin uuvuttavaa? Nyt kuvittele tämä tunne jatkuvaksi 18 päivän ajan 12 tuntia per päivä - juuri tätä on työskentely showroomilla. Työ ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole fyysisesti varsinaisen raskasta, sillä se sisältää myös paljon odottelua. Käy kuitenkin mielen päälle olla samojen ihmisten kanssa samaan tilaan suljettuna päivästä toiseen. Onnekseni kaikki työntekijät showroomilla olivat kuitenkin mukavia, ja sainkin paljon uusia ystäviä, mutta kyllä siinä vaiheessa alkaa riittämään, kun kotiin tullessaan päässään kuulee vielä kyseisten ihmisten äänet.

Pohdimme mallityttöjen kanssa, että tekemämme työ voisi jopa olla erittäin mukavaa, jos työpäivät olisivat normaalien työpäivien mittaisia. Aikaa työpäivien välillä on ainoastaan hieman liian lyhyiden yöunien nukkumiseen ja sekä ulkoilma, että auringonvalo jäivät näiden muutamien viikkojen aikana varsin vähäisiksi. Toisinaan tunsinkin showroomilla olevani kuin häkkilintu, joka avoimen ikkunan nähdessään tähyili ulos horisonttiin niin pitkälle kuin suinkin näkee vapaudestaan haaveillen.

The Valentino Girls <3
Tämän porukan voimin me yhdessä selvisimme haasteestamme univajetta vastaan

Työni alkaessa pohdin, että koskakohan mahtaa koittaa se päivä, jolloin jalkani pettävät alta. No, se päivä koitti noin viikon työskentelyn jälkeen. Kengät joita käytin eivät jostain syystä sopineet minun jalkaani ollenkaan, sillä niissä jalkapöydän päällä oleva koriste hakkasi jalkojani joka askeleella. Osa tytöistä kuitenkin käytti samanlaisia kenkiä läpi koko showroomin ongelmitta. Pukijat totesivat, että nyt ei enää laastarit riitä, vaan on laitettava kengät vaihtoon, kun jalkani näyttivät tältä:

Pahoittelen tätä rajua kuvamateriaalia ja kellastuneita kynsilakkojani

Pari asiaa olivat aivan ehdottomia tämän 18-päivän työrupeaman selviämisen kannalta. Näitä asioita olivat ihana työporukka, äärimmäisen hyvät lounaat, yksi vapaapäivä ja Toppen vierailu.

Lunch time!

... and cake time!

Yksi vapaapäivämme oli kaikille showroomin malleille yhteinen, ja tämä päivä oli 4. heinäkuuta. Vapaapäivän sijoittaminen tuolle kyseiselle päivälle ei johtunut Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivästä, vaan kyseessä oli viimeinen lauantai ennen viimeistä (=kiireisintä) viikkoa.

Oman vapaapäiväni vietin nauttien niistä asioista, jotka kuluneiden päivien aikana olivat jääneet liian vähälle: lepo, ulkoilma, aurinko ja Mayan seura. Nämä tarpeet mielissämme suuntasimme Milanossa sijaitsevan Idroscalo-tekojärven rannalle loikoilemaan. Suunnitelimme etukäteen Como-järven hiekkarantojen katsastamista, mutta totesimme rentouttavammaksi vaihtoehdoksi tämän läheisemmän kohteen, jonne pääsimme paikallisbusseilla. Yhtään ei tämä kohde osoittautunut huonommaksi vaihtoehdoksi!

Lake Idroscalo
kyllä, se todella on Milanossa

Eväsretki on aina paras retki

Rantaretkemme jälkeen tarkoituksenamme oli vielä mennä kaupungille kiertelemään, sillä italialaiset kengät kiinnostivat ja kyseisenä päivänä olivat myös alkaneet alennusmyynnit. Suunnitelmiimme tuli kuitenkin muutos, kun saimme tietää, että seuraavana päivänä joutuisimme jättämään Lotto-kotimme ja muuttamaan toiseen asuntoon. Sain siis heittää hyvästit kenkäkaupoille ja loppuvapaapäiväni kuluikin hiestä märkänä ympäri asuntoa pakatessani säntäillen.

------------------------------------------------

Vaikka siltä nyt ehkä kuulostaakin, niin työskentely showroomilla ei ollut ihan pelkkää tuskaa. Mitään ei varsinaisesti kädestä pitäen opetettu, mutta opin aivan valtavasti asioita! Tieto erilaisista asioista ja käytännöistä tarttui mukaan ajan kuluessa ja loppujen lopuksi koin olevani täysin alan ammattilainen ja jopa varsin hyvä siinä mitä tein.

Työskentely showroomilla opetti myös kärsivällisyyttä ja ihmistenlukutaitoa. Asiakkaita on kyettävä lukemaan, silloin kun heidän puhettaan ei ymmärrä, jotta osaa käydä näyttäytymässä kiinnostuneille, ja osaa myös poistua ajoissa. Asiakkaita oli myös hyvin monenlaisia ja välillä kärsivällisyyttä oppi epämukavissa tilanteissa hymyä sinnitellessä tai vaihtoehtoisesti takahuoneessa odotellessa ja aikaa erilaisin keinoin tappaessa.

Opin myös huomaamattani yllättävän paljon italiaa, ja opin myös, että italialaisten englannin kielen taito on toisinaan äärimmäisen heikkoa. Nyt tunnen myös joka ikisen Valentinon ss16-malliston vaatekappaleen ja tiedän niiden helmojen pituudet, materiaalit ja värivaihtoehdot ym. ym.

Nyt se fakta myös on selvää, että minulla todella on leveät hartiat. Muutaman kerran asiakkaat pyysivät vaihtamaan esittelemäni vaatteen jonkun toisen mallin päälle, jolla olisi kapeammat hartiat. Kyseessähän ei ole mikään varsinaisesti ihmistä rumentava tekijä, mutta useamman kerran tämän tapahduttua se alkoi jo tuntumaan ikävältä. Toisaalta muutaman kerran asiakkaat olivat pyytäneet mallia, jolla olisi kapeampi vyötärö ja pienemmät rinnat, jolloin vaate vaihdettiinkin minun päälleni. Kaikki me olimme tähän työhön valittuja nimenomaan siksi, että kaikki olimme Valentinon mallikoon kokoisia, mutta me ihmiset olemme erilaisia ja vaatteet istuvat eri tavoin eri ihmisten päälle.

Viimeisen päiväni jälkeen olin todella ansainnut drinkin!

Viimeisenä päivänä pisimpään jäävien mallien tehtävä lankesi minulle ja virolaiselle Elenalle, mutta oikeastaan viimeisenä päivänä olikin hyvä jäädä viimeiseksi. Tällöin kaikki showroomin myyjätkin olivat ehtineet jo lopettamaan työnsä ja saimme hyvästellä myös heidät halauksin ja poskipusuin. Sain myyjiltä paljon kiitosta työstäni ja myös henkilökohtaista erittäin hyvää palautetta, mikä jos jokin jätti tästä kokemuksesta hyvän mielen. 

Valentinon tiukimman ja tarkimman myyjän, suorastaan pelottavan kauniin venäläisnaisen, kommentti työstäni lämmitti erityisesti sydäntäni. Hän kertoi henkilökohtaisesti nauttineensa työskentelystä kanssani ja kiitti minua ammattitaitoisuudestani ja siitä, että olin aina jaksanut hmyillä. Ajattelin olevani hyvä työssäni ja oli ihanaa kuulla muidenkin olevan samaa mieltä.